Tarkentava tiedote Hyvinkään tuberkuloositilanteesta
Tuberkuloosi on hengitysteitse tarttuva tauti, joka tarttuu varsin huonosti. Tuberkuloosille altistuneiden tutkimuksesta on olemassa viime vuonna päivitetty valtakunnallinen ohje, jonka mukaan tuberkuloositapauksen ilmetessä edetään. Ensin tutkitaan lähipiiri ja sitten tarpeen mukaan tutkimuksia laajennetaan portaittain.
Aikuisella tuberkuloosin saaminen edellyttää pitkäaikaista oleskelua samassa tilassa tuberkuloosia tartuttavan henkilön kanssa. Alle 5-vuotilaiden lasten tartuntariski on suurempi, lyhyempikin altistusaika riittää. Tartuntariskin suuruuteen liittyy oleellisesti samassa tilassa oleskelun kesto, joten tällä perusteella on nyt otettu seulontaan kaksi eniten altistunutta ryhmää Kruununmaan päiväkodista. Seulonnassa etsitään erityisesti piilevää tuberkuloosia. Tarvittaessa luonnollisesti ohjeistuksen mukaan seulontaa laajennetaan. Lapsen voi turvallisesti vielä päivähoitoon, päiväkodissa ei ole tuberkuloosia tartuttavia lapsia eikä aikuisia.
Yhdelläkään Kruununmaan päiväkodin eikä Puolimatkan koulun lapsella ei ole todettu tarttuvaa tuberkuloosia.
Kouluikäisten riski saada tartunta on huomattavasti vähäisempi kuin pikkulasten (tietty ikä suojaa tartunnalta). Ennen v 2006 syntyneet ovat lisäksi saaneet tuberkuloosia vastaan BCG-rokotuksen (ns kalmetoitu). Rokotus suojaa erityisesti vauvaikäisiä vaikealta tuberkuloosilta, mutta ei kuitenkaan täysin estä tuberkuloosin saamista myöhemmällä iällä. Puolimatkan koululaiset ovat altistuneet Kruununmaan päiväkotia vähemmän tuberkuloosille, joten näillä perusteilla (= suojaava ikä + rokotus + vähäisempi altistus) Puolimatkan koululaisia ei ole toistaiseksi lähdetty seulomaan.
Lasten ja aikuisten tutkimukset tuberkuloosialtistus-tilanteessa eroavat toisistaan. Lapsilta tutkittava verikoe löytää piilevän tuberkuloosin kaikkein herkimmin.
Hyvinkäällä tartunnanvaarallista tuberkuloosia sairastanut henkilö ei ole enää tartuttava.
Aikaisemmat tiedotteet