Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää
Kohdunkaulan syöpä

KOHDUNKAULAN SYÖPÄÄ EHKÄISEVÄ SEULONTA 

 

 
MIKSI SEULOTAAN?

 

Kohdunkaulan syöpä kehittyy hyvin hitaasti, vuosien kuluessa. Syövällä on kuitenkin esiasteita, jotka voidaan löytää lähes aina seulonnassa ja hoitaa ennen kuin varsinainen syöpä pääsee kehittymään. Hoitamattomana esiasteet saattaisivat johtaa syöpään. Seulonnan ansiosta neljä viidestä kohdunkaulan syövästä on estetty ja kymmenien tuhansien naisten terveys ja hedelmällisyys säilynyt.

PAPA -kokeella etsitään paikallishoitoa vaativia kohdun kaulaosan syövän esiastemuutoksia. Koepalan otto ja mahdollinen hoito tapahtuvat kolposkooppisen tutkimuksen yhteydessä. PAPA -kokeella voidaan lisäksi todeta lievempiä solumuutoksia, jotka useimmiten liittyvät joko kudoskorjaukseen tai ohimenevään HPV-infektioon. Näissä tapauksissa suositetaan uutta kontrollinäytettä 6-12 kk:n kuluttua.

Vastaus seulontanäytteestä ilmoitetaan kirjeitse, vaikka muutoksia ei löytyisikään.

MITEN SEULOTAAN?

 

Naiset kutsutaan kotikuntansa kustantamaan kohdunkaulan syöpää ehkäisevään seulontatarkastukseen viiden vuoden välein, asetuksen mukaan 30 - 60 -vuotiaat.

Vuonna 2012 seulontakokeeseen kutsutaan vuosina 1952, 1957, 1962, 1967, 1972, 1977 ja 1982 syntyneet hyvinkääläiset naiset. Ikäryhmään kuuluville lähetetään henkilökohtainen kutsukirje kotiin vuoden 2012 aikana.   

 

Ajanvaraus myös Internetin kautta

 

Kutsukirjeen saavuttua ajan voi tilata viime vuoden tapaan joko Internetistä osoitteesta http://huslab.fi/ajanvaraus/papa tai puhelimitse numerosta  09–4718 6800 ma–pe 7.30–15.30.

Näytteitä otetaan kutsussa ilmoitetuissa HUSLABin toimipisteissä Uudenmaan alueella. Näytteenottopisteistä voi vapaasti valita itselleen sopivimman kuntarajoista riippumatta.

Kohdunkaulan seulonnasta kerrotaan tarkemmin Syöpäjärjestöjen kotisivuilla www.cancer.fi sekä HUSLAB:n kotisivuilla www.hus.fi/papa.

Lisätietoja tarvittaessa anna-stiina.joensuu[at]hus.fi 


Päivitetty  29.12.2011