Käyttäytymissäännöt
Käyttätymissäännöt luokkia varten
Kulttuurikäynnin aikana ovat voimassa kaikki koulun säännöt.
Kulttuurilaitoksiin tehtävien käyntien aikana opettaja on vastuussa luokkien työrauhan ylläpidosta ja laitoksen henkilökunta vierailun sisällöstä. Alla on koottu laitosten yhteisiä ja joitakin erityisiä käyttäytymisohjeita, joita voi käydä läpi luokan kanssa ennen vierailua. Näin varmistamme että kaikki saavat osansa tiedosta ja elämyksistä ja että käynnistä jää mukavat muistot.
1. Noudata aikuisten antamia ohjeita.
2. Älä ota Kulttuuripolku vierailulle mukaan kännykkää tai muita elektronisia laitteita.
3. Pysy oppaan mukana ja kuuntele opastusta ja ohjeita.
4. Museokäynnillä esineisiin tai taideteoksiin ei saa koskea.
5. Puhtaissakin käsissä on aineita jotka aiheuttavat vähitellen tuhoja.
6. Älä häiritse muita kuulijoita tai esiintyjiä puhumalla tai meluamalla.
7. Nauti esityksestä keskittymällä kuuntelemaan ja katsomaan.
8. Päällysvaatteet ja reput tulee jättää vaatesäilytykseen tai lokerikkoon.
9. Elokuviin ei saa tuoda mukaan eväitä tai makeisia!
OHJEET OPETTAJILLE
- Kulttuurilaitos vastaa Kulttuuripolku vierailun ohjelmasta ja opetuksen sisällöstä.
- Opettaja vastaa ryhmänsä työrauhasta ja asiaankuuluvasta käyttäytymisestä kulttuurivierailun aikana.