Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää
Osallistu ja vaikuta

Vaikuta kunnan päätöksentekoon

Kuntalainen voi vaikuttaa päätöksentekoon paitsi äänestämällä vaaleissa myös tekemällä aloitteita ja lähettämällä kysymyksiä luottamushenkilöille ja virkamiehille.

Äänestä

Joka neljäs vuosi pidettävissä kunnallisvaaleissa valitaan 51 valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Valtuusto päättää kaupungin tärkeimmistä taloudellisista asioista sekä kaupungin hallinnon järjestämisestä. Valtuusto valitsee kaupungin toimielinten, esimerkiksi kaupunginhallituksen ja lautakuntien, jäsenet ja täyttää kaupunginjohtajan, liiketoimintajohtajan sekä toimialajohtajien virat.

Seuraavaksi Suomessa toimitettavat vaalit:

  • Presidentinvaalit tammi-helmikuussa 2012
  • Kunnallisvaalit lokakuussa 2012
  • Europarlamenttivaalit kesäkuussa 2014
  • Eduskuntavaalit huhtikuussa 2015
  • Kunnallisvaalit lokakuussa 2016
  • Presidentinvaalit tammi-helmikuussa 2018
  • Eduskuntavaalit huhtikuussa 2019
  • Europarlamenttivaalit kesäkuussa 2020

Tee aloite

Kuntalaiset (yksin tai ryhmänä) voivat tehdä kaupungin toimintaa koskevia aloitteita.
Kirjalliset, vapaamuotoiset aloitteet voi toimittaa Hyvinkään kaupungin kirjaamoon:
Kankurinkatu 4-6, PL 86, 05800 Hyvinkää 
tai lähettää sähköpostitse: hyvinkaa@hyvinkaa.fi

Muutoksenhaku päätöksiin

Kaupunginhallituksen, sen jaostojen, lautakuntien, sekä niiden alaisten viranhaltijoiden päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus osoitetaan päätöksen tehneelle toimielimelle (kaupunginhallitukselle, lautakunnalle tai jaostolle). Viranhaltijoiden päätöksistä oikaisuvaatimus tehdään ao. lautakunnalle.
Kaupunginvaltuuston päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella, joka on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Täydelliset muutoksenhakuohjeet ja ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi on liitetty kaikkien toimielinten pöytäkirjoihin.

Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (=asianosainen), sekä kunnan jäsen.

Lisätietoja oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen tekemisestä löytyy kuntalain 11 luvusta (Finlex).

Kantelu

Kuntalainen, jonka mielestä kunnallisen viranomaisen menettelyssä on tapahtunut virhe tai velvollisuuksien laiminlyönti, voi tehdä kantelun yleistä hallinnon laillisuusvalvontaa harjoittavalle viranomaiselle (valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies).
Kantelu tehdään kirjallisena eikä sen tekemiselle ole määräaikaa.


Päivitetty  22.06.2011