Mobiilisivut Sivukartta Tekstin koko pieni teksti normaali teksti normaali teksti Pikahaku
Hyvinkää
Hyvinkää-info

Vihreä ja vireä Hyvinkää on 46 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Uudellamaalla reilun puolen tunnin päässä pääkaupungista.

Hyvinkää on kasvanut talousalueensa keskukseksi. Mainio logistinen sijainti ja erinomaiset liikenneyhteydet ovat tuoneet kaupunkiimme suuren joukon menestyviä yrityksiä, joista suurimpia ovat
Konecranes Oyj, Kone Oyj, VR OyHOK-Elanto,  Kirjavälitys Oy, Onninen Oy, Saint-Gobain Rakennustuottee Oy ja RTA-yhtiöt sekä Hankkija Maatalous kts. tilastot

Hyvinkään historiallisella Villatehtaalla ei enää kudota, mutta tilalle on tullut pienyrityksiä, kulttuuria ja tietotekniikkaa. Teknologiakeskus Techvilla toimii sekä villatehtaalla että Koneen teollisuuspuistossa erikoisalanaan hissit eli nostaminen ja siirtäminen.

Kaupunki on säilyttänyt luonnonläheisyytensä ja tarjoaa ulkoilijalle ja liikunnan ystävälle erinomaiset harrastusmahdollisuudet esimerkiksi Sveitsin alueen kohteissa; luonnonpuistossa, uimalassa ja laskettelukeskuksessa. Hyvinkäällä toimii yli sata toinen toistaan kiinnostavampaa harrasteseuraa.

Hyvinkää on myös perinteikäs kuvataidekaupunki, jonka juuret ovat
Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen, Yrjö Saarisen ja Terho Sakin taiteessa. Tänä päivänäkin kaupungissa asuu suuri joukko eri alojen taiteilojoita.

Hyvinkään ilme on kasvun myötä muuttunut paljon, mutta toisaalta myös perinteitä on kunnioitettu. Parhaiten tämä näkyy siinä, että vanhat puutalokorttelit ovat saaneet rinnalleen samassa hengessä rakennettuja uusia alueita. Keskustassa on korkeitakin kerrostaloja, mutta ennen muuta Hyvinkää on omakotitalojen kaupunki, josta etsitään tasapainoista, henkisesti rikasta ja luonnonläheistä elämää.

Asukasluku 31.5.2012

45.671

Kokonaispinta-ala km2/ maapinta-ala km2

336.66 km2/323.18 km2

Asukkaita / maa-km2

140

Maakunta

Uusimaa

Seutukunta

Helsinki

Verotus: 

  • Kunnallisveroprosentti: 19.25 %
  • Kiinteistöveroprosentit :
    - yleinen: 0.85
    - vakituiset asuinrakennukset: 0.32
    - muut asuinrakennukset: 0.85

Vesi- ja jätevesimaksut:              

  • Vesimaksu 1,25 euroa/m³ + 0,28 euroa/m³ (ALV) = 1,53 euroa/m³ 
  • Jätevesimaksu 2,00 euroa/m³ + 0,44 euroa/m³ (ALV) = 2,44 euroa/m3
     

Hyvinkään kaupungin hallinnollinen asema
Hyvinkään  kaupungin hallinto-organisaatio 

Tilastotietoa Hyvinkäästä

Hyvinkään historia

Hyvinkää-viiri

 

 

 


Päivitetty  08.04.2013