PIENTALOJEN PALO-OSASTOINTI
Omakotitalot ja rivitalot ovat yleensä P 3-luokan rakennuksia, joten tässä ohjeessa käsitellään vain em. rakennuksia.
Samassa rakennuksessa olevat asunnot on osastoitava toisistaan EI 30-osastoivilla rakenteilla. Myös yhteistilat on osastoitava asunnoista.
Asuinhuoneistojen välinen osastointi on jatkettava myös ullakon osalle vesikatteeseen saakka. Palon leviäminen osastosta toiseen räystään kautta on estettävä. Osastoivan seinän liittymisestä ulkoseinään ja vesikatteeseen on esitettävä detaljipiirustus rakennesuunnitelmissa. Myös alapohjan tuuletustila on palo-osastoitava huoneistoittain (rossipohjat).
Palo-osastointi merkitään pohjapiirustuksiin esim. kaksipisteviivalla ja osastointiviivan päähän merkitään tuntiluokka esim. EI 30.
Kaikkiin ullakkotiloihin, joiden vapaa korkeus on yli 60 cm, on järjestettävä pääsymahdollisuus. Ullakkotilaan pääsy järjestetään päätyluukun tai kattoluukun kautta. Luukkuja tulee olla vähintään yksi kappale jokaista alkavaa 400 m2 kohti.
Kattoluukulta ullakkotilaan ja sieltä edelleen muihin ullakkoihin järjestetään pääsy osastoivassa seinässä olevan vähintään EI 15 -luukun kautta. Luukun tulee olla itsestään sulkeutuva ja salpautuva.
Lisätietoja rakenteellisesta paloturvallisuudesta saa Keski-Uudenmaan pelastus-laitoksen Pientalon paloturvallisuusoppaasta.
Varatietikkaat (ns. hätäpoistumistikkaat)
Rakennuksen jokaisesta poistumisosastosta tulee yleensä olla vähintään kaksi toisistaan riippumatonta tarkoituksenmukaisesti sijoitettua uloskäytävää.
Asunnoissa toinen poistumistie voidaan korvata varatiellä. Varatienä voidaan pitää tarkoituksenmukaisesti sijoitettua parveketta tai ikkuna-aukkoa, joiden kautta pelastautuminen on mahdollista.
Jos varatienä käytettävän parvekkeen lattia tai ikkunan alareuna sijaitsee enintään 3,5 m korkeudella maanpinnasta tai muusta palon sattuessa turvallisesta paikasta, ei kiinteitä tikkaita yleensä vaadita.
Jos taas em. korkeus on yli 3,5 m, on turvallinen pääsy maanpinnalle tai muulle turvalliselle paikalle varmistettava aina kiinteillä tikkailla.
Varatienä käytettävän ikkunan tulee olla helposti avattavissa ja se tulee varustaa kiintopainikkeella. Ikkunan vapaan aukon tulee olla vähintään 600 mm korkea ja 500 mm leveä sekä leveyden ja korkeuden summa oltava vähintään 1500 mm.
Hätäpoistumistiet on esitettävä pohja- ja julkisivupiirustuksissa.